maanantai 9. toukokuuta 2016

Teoista sanoiksi


Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä ystäväni Jami Kiannon uusi klarinettitrio sai kantaesityksensä täällä Amsterdamissa. Järjestimme kollegojeni Andreas Heinon, Katri Pienipaavolan ja Pauli Leppälän kanssa suomalaisen musiikin konsertin Sounds of Finland yhteistyössä Amsterdamissa sijaitsevan Suomi-kauppa-kahvila A Piece of Finlandin kanssa. Ohjelmassa oli Kiannon trion lisäksi musiikkia Lotta Wennäkoskelta ja Lasse Jalavalta, sekä omia kansanlaulusovituksiani joita täydensimme Mikael Agricolan päivän kunniaksi runonlausunnalla.

Harjoittelimme Kiannon trioa kahdelle klarinetille ja bassoklarinetille kahdessa erässä. Ensimmäinen harjoitusjaksomme oli helmikuussa minun ollessani Suomessa hiihtolomalla, ja seuraavan kerran harjoittelimme Amsterdamissa konserttia edeltävät päivät. Kolmiosaisen trion keskimmäinen osa oli minulle tutu jo muutaman vuoden takaa kun olin kantaesittämässä sen varhaista versiota TAMK Musiikin sävellyskonsertissa.

Kiannon trio kestää n. parikymmentä minuuttia ja sen musiikki on alati kehittyvää, vain harvakseltaan taakseen katsovaa virtaa. Tämän projektimme haaste oli ennen kaikkea siinä, kuinka onnistuisimme esittämään vuosia säveltäjän sävellysprosessissa kypsyneen musiikin sille oikeutta tekevällä tavalla, kun käytössä ei ole edes viikkoja vaan vain muutamia päiviä yhteistä harjoitusaikaa. Työskentely Katrin ja Andreaksen kanssa oli todella miellyttävää, ammattimaista ja rakentavaa, mutta siitä huolimatta olin itse vielä konserttia edeltävinä päivinä hiukan huolissani, jääkö esityksemme vain pinnalliseksi suoriutumiseksi jonka tavoitteena on pitää kappaleen moninaiset rytmileikittelyt kasassa.

Dream team


Konserttimme sijoittui samaan ajankohtaan nelipäiväisten Hollannin Klarinettifestivaalien kanssa, joiden organisaatio näyttäytyi ulospäin leppoisan kaoottisena, minkä lisäksi tapahtuman kaikki tiedotus oli hoidettu ainoastaan hollanniksi. Onnistuimme kuitenkin kokemaan kaksi festivaalikonserttia; Mozartin ja Brahmsin klarinettikvintetot maailmantähti Sabine Meyerin soittamina sekä paikallisen puhallinkvintetti-ilmiö Calefexin.

Saksalainen Sabine Meyer on yksi niistä klarinetisteista, jonka nimen olen tiennyt niin kauan kuin muistan ja jonka levytyksiä olen kuunnellut niin kauan kuin muistan. Hän soitti Mozartia ja Brahmsia täydelle Muziekgebouw’n suurelle salille tismalleen yhtä laadukkaasti kuin levyillään, eikä sitä voi olla arvostamatta. Kuitenkin jokin konsertin säröttömyydessä ja yllätyksettömyydessä jätti ainakin minut kaipaamaan enemmän. Kaikesta jäi jonkinlainen varman päälle pelaamisen maku – se että osatessaan soittaa äärettömän kauniisti Meyer soittaa kaiken äärettömän kauniisti. Niin kaunista kuin se olikin, kaipasin sitä että Mozart ja Brahms kuulostaisivat eri tavalla kauniilta.

Calefaxin konsertti päivää myöhemmin kohosi sen sijaan täällä kuulemieni konserttien kärkipäähän. Tämä Amsterdamissa vuonna 1985 perustettu reed quintet (ruokokielikvintetti?) koostuu oboesta, klarinetista, bassoklarinetista, saksofonista ja fagotista ja on uraauurtavana yhtyeenä niittänyt paljon mainetta maailmalla. Heidän ohjelmistonsa on todella monipuolinen koostuen niin heille sävelletystä musiikista kuin nerokkaista sovituksista. Festivaalikonsertissa kuultiin mitä nerokkain sovitus Bachin Goldberg-variaatioista - erityisen hauskaa oli se, että olin vasta viikkoa aiemmin kuullut ne Pekka Kuusiston konsertissa sovitettuna viululle, alttoviululle ja sellolle. Calefaxin kvintettisovitus oli todella riemukasta äänenvärien juhlaa; jokaisen soittajan sointiväripaletti oli jo yksilötasolla todella monitasoinen, minkä lisäksi kvintetistä muodostui tarvittaessa eri osiin monenlaisia duoja ja trioja. Tämä oli hyvin vastakohtainen perustunnelma verrattuna Meyerin konserttiin.

Kianto: Trio


Samaisen päivän iltana soitimme oman konserttimme A Piece of Finlandissa. Omasta puolestani voin sanoa, että Calefaxin konsertti oli juuri oikeanlainen inspiraatiopiikki, joka vapautti soittoamme Kiannon triossa niin, että pääsimme musiikillisella tasolla hetkittäin jonnekin paljon korkeammalle kuin kertaakaan harjoitellessa. Toisaalta se ehkä kostautui siten, että jotkin rytmiset rakennelmat hajoilivat pitkin matkaa. Kokonaisuutena kantaesitys sekä koko konsertti onnistuivat mielestäni kuitenkin oikein hyvin; ohjelma oli sopivan mittainen ja kappaleet olivat riittävän erilaisia muodostaen silti linjakkaan kokonaisuuden. Kansanlaulusovituksiin löytyi hauskaa pelimannihenkeä, Katri taituroi hienosti Lasse Jalavan soolokappaleen Pirpana ja Paulin kanssa soittamamme Wennäkosken bassoklarinettiduo Andas toimi pienessä tilassa hyvin kaikkine suhinaefekteineen. Konsertin tunnelma oli alusta loppuun mukavan välitön ja intiimi.

Wennäkoski: Andas


Hauskimpia asioita täällä Hollannissa on ollut se, kuinka vastaavanlaisia pikkukonsertteja järjestetään täällä aika paljon ja niistä ollaan usein myös valmiita maksamaan. Sain huhtikuussa koulumme ohjelmatoimiston kautta muutaman soolokeikan, mm. eräässä lounasravintolassa ja erään firman lounastunnilla. Näistä molemmat olivat oikeita konsertteja – ei mitään taustamusiikkia vaan pienet sievät kabinetit joissa oli kymmenkunta tuolia metrin päässä minusta istuvalle yleisölle. Se että ravintolat ja firmat maksavat tällaisesta ja innostunut yleisö löytää paikalle näihin pikkutapahtumiin on minulle taiteilijana todella palkitsevaa. Se antaa ymmärtää että työtäni arvostetaan.

Tämän tarinan päätteeksi täytyy vielä mainita, että Jacob TV:n Insonnian esitys, jota kipuilin vielä muutama bloggaus sitten, meni huhtikuun alussa erittäin hyvin. Viimeisen harjoitusviikon aikana sekä omassa soitossani että ryhmätyöskentelyssä tapahtui lähes ihmeeseen verrattava asioiden paikalleen loksahtaminen; yhtäkkiä asiat jotka olivat koko alkuvuoden tuntuneet todella vaikealta, olivat muuttuneet sujuviksi ja hauskoiksi soittaa. Mitähän tästä voisi oppia? Kannattaa treenata.

Töttöröö



Maija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti