perjantai 30. syyskuuta 2016

Kuka minä olen?


Näillä sivuilla on ollut pitkään hiljaista. Siitä voisin syyttää esimerkiksi loppukevään kiireitä, kesän väsymystä ja alkusyksylle ajoittunutta perinteistä ”mitä mä oikein elämältäni haluan?” -keskustelua itseni kanssa. Syksyn edetessä opinahjoni aikataulutettu arki kuitenkin kulkee eteenpäin sellaisella intensiteetillä, että jos siinä kelkassa aikoo pysyä, täytyy noihin suurempiin mietteisiin palata taas joskus myöhemmin.

Koulussani on paljon hyvää ja paljon huonoa. Tyypillisesti hyvät kurssit ovat todella hyviä ja huonot käsittämättömän ala-arvoisia. Ensiksi mainittuihin lukeutuu kaksi todellista helmeä, jotka ovat Amsterdamin konservatorion oma erikoisuus: Advanced rhythm sekä Contemporary Music Through Non-Western Techniques. Nuo kurssit ovat osa laajempaa valinnaiskurssien kokonaisuutta, joilla perehdytään karnaattiseen eli etelä-intialaiseen musiikiin ja sovelletaan sen tapoja hahmottaa musiikin rakennetta omaan harjoitteluumme. Näillä kursseilla olen oppinut jo paljon uutta, mistä olen huomannut olevan konkreettista hyötyä esimerkiksi uusia nykkäribiisejä tavaillessa.

Bassoklarinetin kanssa tekniikkakuuri jatkuu edelleen. Ohjelmistossa työn alla on australialaisen Philip Czaplowskin minulle säveltämä uunituore soolokappale Who Am I? jonka nimi sopii hyvin tämän vuodenajan tunnelmaan ja johon pääsen heti soveltamaan kaikkia yllämainituilla kursseilla oppimiani uusia taitoja. Toiveissani olisi löytää tänä syksynä jokin sopiva tilaisuus teoksen kantaesittämiseen. Toinen työpöydällä lojuva teos on Karlheinz Stockhausenin Solo melodiasoittimelle ja live-elektroniikalle vuodelta 1966, josta oma opettajani on nuorena soittajana tehnyt version itsensä Stockhausenin ohjauksessa. Tämä mielenkiintoinen seikkailu on vasta alussa, joten siitä lisää myöhemmin, mutta biisiin voi orientoitua esim. tuolla:

Olen myös alkanut soittaa sitä pienempää klarinettia taas vähän enemmän tosissani ja pääsen sen kanssa jopa sivuainetunneille, mikä on pitkästä aikaa oikein virkistävää. Ensimmäinen tunti on ensi viikolla ja ajattelin lämmitellä sinne niinkin yllättävät kipaleet kuin Debussyn Première rhapsodyn ja Mozartin Klarinettikonserton 1. osan. Klezmerhommiinkin olen taas päätynyt, kun minulta tilattiin klezmerkonsertti Comenius Mausoleumiin Naardenissa. Löysin keikkakumppaniksi mutkan kautta erinomaisen harmonikkataiteilijan, jonka kanssa yhteistyö on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Hänellä tuntuu olevan klezmeriin astetta asiantuntevampi suhde kuin itselläni, oma klezmerin soittoni kun on pääasiassa ollut kivojen biisien soittoa niin että ne kuulostaa kivalta. On kuitenkin hauskaa ja opettavaista vaihtaa ajatuksia uusien ihmisten kanssa – siinä oppii muun muassa uusia biisejä.

Pienenä kesämuistelona tähän loppuun täytyy mainita, että Suomessa viettämieni kesäviikkojen parasta antia olivat vuoden ainoat keikat omien bändieni Klezmersun ja Tampering Ensemblen kanssa. Jos uusien ihmisten kanssa soittaminen on mielenkiintoista ja opettavaista, niin vanhojen soittokaverien sekaan palaaminen tuntuu todelliselta kotiinpaluulta tässä elämässä, jossa koti on ollut minulle ajoittain vähän mystinen käsite.

Nyt on blogi hienosti päivitetty nykyhetkeen. Moni asia on tulevien aikojen osalta avoinna, mutta askel, päivä, biisi ja proggis kerrallaan elämä etenee niin kuin se etenee.

Maija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti