maanantai 26. maaliskuuta 2018

Stockhausen Stockhausen Stockhausen

Blogini näyttää siirtyneen postaus vuodessa -rytmiin, mikä toivottavasti on merkki siitä että elämä reaalitodellisuudessa on sen verran mielenkiintoista, etteivät blogitekstit paljon mielessä pyöri. Toinen vaihtoehto on, että reaalitodellisuuden kiivas rytmi on tehnyt väliaikaisesti mahdottomaksi facebook-postausta pidempien tekstien tuottamisen. Mene tiedä, joka tapauksessa täällä ollaan taas.




Merkittävimpiä aikaansaannoksiani sitten viime kuuleman on se, että 9.3.2018 soitin Tampereella Stockhausenin Solon oman versioni ensiesityksen. Tämä projekti on vilahtanut blogissani muutaman kerran aiemminkin, sillä siihen upotettu työ- ja tuumiskeluaika on ollut varsin pitkä. Otetaanpa silti tähän alkuun kertaus siitä, mistä on kyse:

Karlheinz Stockhausenin Solo (1966) melodiasoittimelle ja feedbackille muodostuu väistämättä tekijöilleen hyvin henkilökohtaiseksi kappaleeksi. Se on aikamoinen askarteluprojekti sekä perinteisemmässä leikkaa-liimaa -mielessä, että live-elektroniikan toteuktuksen osalta. Teos perustuu esitettävän musiikin äänittämiseen sekä äänitetyn materiaalin toistamiseen ja kerrostamiseen enimmillään 11 yhtäaikaisesti soivaksi kerrokseksi. Valmis nuottimateriaali käsittää kuusi sivua musiikkia, jonka esittäjä järjestää uudelleen säveltäjän antamien ohjeiden mukaisesti. Tämän lisäksi soittajalla on valittavanaan kuusi vaihtoehtoista formschemaa, joista ilmenee äänitteiden pituus, niiden toiston ajoitus ja järjestys sekä monet muut yksityiskohdat. Alunperin Solon esittämiseen vaadittiin neljä kelanauhuria sekä neljä ääniteknikkoa niitä ajamaan, mutta nykyisin sitä esitetään mm. Max/MSP:n ja Ableton Liven kaltaisten ohjelmien avulla otsikkonsa mukaisesti. Hiljattain on myös julkaistu nimenomaan Solon esittämistä varten kehitetty sovellus iPhonelle/iPadille, joka niinsanotusti helpottaa kappaleen esittämistä. Toisaalta oman kokemukseni perusteella väittäisin, että tuo vuoden kestanyt askartelu on ollut hyvinkin olennainen osa musiikin tuntemista ja sen kokonaisvaltaista sisäistämistä.

Oma prosessini alkoi esitysohjeiden kääntämisestä ja tulkinnasta, mikä ei aina ollut kovin yksiselitteistä. Työ jatkui musiikin soittamisella erilaisissa vaihtoehtoisissa tempoissa, missä korvaamattomana apuna olivan Aune-siskon matematiikan lahjat, jotta vaadituille tempoille saatiin laskettua metronomilukemat (beats per minute) sekä kaverini Mikon askartelema supermetronomi-sovellus, jonka nakutuksen saa sädettyä millisekunnin tarkkuudella.



Luonnostelua


Näitä eri tempoissa soitettuja musiikin pätkiä sitten äänittelin kuukausikaupalla ja pinosin raitoja Audacitylla milloin mihinkin järjestykseen Stockhausenin ohjeita seuraten, kunnes viimein alkoi hahmottua versio, joka paitsi täyttäisi ongelmanratkaisukriteerit, myös miellytti allekirjoittaneen omia korvia. Tästä siirryin vaiheittain leikkaa-liimaa-vaiheeseen, jossa silppusin Stockhausenin kirjoittamat kuusi sivua musiikkia riveiksi, tahdeiksi ja yksittäisiksi nuoteiksi sekä uudelleensommittelin nämä palaset omaksi versiokseni. Tässä vaiheessa syntyi myös roppakaupalla virheotoksia; karvaimpana muistona se kuinka kerran pitkällisen laskemisen ja sommittelun jälkeen olin saanut yhden sivuista valmiiksi, mutta riemu loppui lyhyeen kun löysin pöydän alta yhden sinne karanneen tahdin, jonka olisi vielä pitänyt mahtua kyseiselle sivulle. Ei siinä auttanut kuin aloittaa askartelu alusta, muutenhan olisi voinut vaikka maailmankaikkeus järkyttyä. Eivät ne virhepainoksetkaan silti hukkaan menneet, niistä syntyi eräälle nörttikollegalle joulukortti.



Askart askart


Live-elektroniikan osalta mistään ei olisi tullut mitään ilman Katri Antikaista, jonka uskomattoman Ableton-taituruuden ja loputtoman kärsivällisyyden ansiosta syntyi loopperijärjestelmä, joka äänittää ja toistaa looppeja juuri Stockhausenin haluamassa järjestyksessä ja myös tyhjentää loopperit automaattisesti. Tähän kun vielä lisättiin automatisoidut efektien ja volyymin vaihtelut sekä panorointihässäkät niin itselleni ei jäänyt esityksessä muuta tehtävää kuin naksauttaa biisi käyntiin.


Loopperinikkari


Versiomme Solon Formschemasta V sai ensimmäisen julkisen esityksesä Tampereella Pyynikkisalissa 9.3.2018 osana Katri Antikaisen Back and Forth -opinnäytekonserttia, jonka ohjelma käsitti kattauksen erilaisia toistoon perustuvia teoksia. Lisäjännitystä aiheutti juuri ennen konserttia ajoittunut sairastelukimara, jonka vuoksi konserttia jouduttiin siirtämään alkuperäisestä päivästä myöhemmäksi ja kaikenkaikkiaan treeni- kasaus- ja sound check-aikaa jäi epämukavan vähän. Ylimääräisestä sydämentykytyksestä huolimatta konsertti oli erittäin onnistunut. Jos elektroakustinen konsertti, jossa on monta eri kokoonpanoa, onnistutaan pakon edessä kasaamaan ja tsekkaamaan tunnissa (sisältäen myös lavan tyhjennyksen kaiken maailman cembaloista) on asialla erittäin tilannetajuisia ja ammattitaioisia ihmisiä. Loputtomat aplodit ansaitsee konsertin ääni- ja valoteknikko Petrus. 


JIPPII!


Omassa esityksessäni toivomisen varaa jäi lähinnä asioissa, joille ei näissä olosuhteissa mahtanut mitään, joten voin olla tyytyväinen. Soitin kappaleen alusta loppuun eksymättä (17:06 minuuttia on yllättävän pitkä aika olla tekemättä virheitä) ja loopperi toimi kuin unelma. Bassoklarinetin mikitys on tunnetusti hankalahko homma, ja haasteena tässä kappaleessa on saada loopit talteen niin että samanaikaisesti kaiuttimista tulevat äänet eivät tartu narulle. Minulla oli nyt käytössä soittimen kellossa Beyermicin clip-on konkkamikki sekä suukappaleeseen porattuun reikään asennettu Sennheiser-kontaktimikki. Tämä on periaatteessa ihan mukiinmenevä mikkiyhdistelmä tähän kappaleeseen, mutta olisi tarvinnut hiukan lisää totutteluaikaa Pyynikkisalin ja käytettävissä olevan PA:n kanssa. Nyt jotain vuoto-ongelmia oli vielä ja muutama haamulooppi jäi kummittelemaan. 



Sain toveriltani Inarilta lahjaksi eri hienon mikkipussukan


Esityksen jälkeiset tunnelmat ovat olleet hiukan pöllämystyneet. Vaikea käsittää että kappale on nyt ns. ”valmis”. Toisaalta tuntuu että sen parantelua voisi vielä jatkaa koko loppuelämän. Joka tapauksessa toivon tälle kappaleelle pitkää ikää ja paljon esityksiä; seuraavan kerran sen voi kuulla livenä 8.6. Amsterdam Blue Notessa omassa Graduation Exam -konsertissani.

Tästä kaikesta voisi ehkä nyt yrittää kiteyttää jotain ylevää, mutta en nyt pysty sanomaan muuta kuin että hauskaa oli ja on yhä. Olen kiitollinen kaikesta opituista asioista sekä siitä, että minulla on ympärillä sopivasti vinksahtaneita, innostuneita, innostavia ja avuliaita ihmisiä, joiden kanssa työskentely on jotain paljon enemmän kuin vain työskentelyä. <3

M.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti